"If you don't puke, faint or die, keep going on."
Usein kysytään miksä urheilet, miten jaksat, etkö haluais normaalia elämää?
Mä urheilen koska rakastan sitä. Samalla tavalla kuin taiteilija maalaamista tai kokki ruuan laittoa. Kukaan ei oo ikinä pakottanu mua tai väkisin käskyttäny tekeen sitä. Ihan pienestä asti ollaan juostu pihalla pallon perässä tai keppihevosten kanssa metsäs. Nytkin jos mä pikkuveikan kanssa teen jotain kotona, niin se on korista, futista, tennistä tai mitä ikinä keksitäänkään. Oon harrastanu suunnillee jokasta lajii maan ja taivaan väliltä ja rakastan kaikkee urheiluu. Se on ollu aina osa mun elämää ja vaikka lentopallo vie tällä hetkellä sen isoimman osan, on kaikki muutkin lajit edelleen lähellä sydäntä. Mä urheilen myös sen takia, että haluan todistaa muille pystyväni tähän. Vihaan sitä, kun joku sanoo että sä et oo tarpeeksi hyvä tai vahva. Sä oot väärän kokonen tai painonen tai sun taidot ei riitä. Sellaset ihmiset suututtaa mua ja saa mut reenaamaan aina vaan kovempaa ja kovempaa.
Tää jaksamiskysymys tulee monesti esiin. Mielenkiintonenhan tää on silleen, et useesti ihmiset ei ymmärrä kun vertaan urheilun jaksamista esim. kouluun ja opiskeluun. Siitä ajatellaan, että hyvien numeroiden takia sitähän on pakko opiskella. No urheilu toimii täysin samalla tavalla. Jos et reenaa et kehity ja en muista tiiä, mutta mä ainakin haluan kehittyä ja se antaa sellasen draivin ja tekemisen meiningin reenaamiseen. Jos tarkemmin kuitenkin miettii niin ajanhallinta on iso osa koko juttua. Jaksan urheilla, koska käytän ajan mulle tärkeisiin asioihin ja karsin ylimääräset pois. Jaksan urheilla, koska tykkään siitä mitä teen ja oon valmis tekemään niitä uhrauksia mitä se vaatii. Mut ennen kaikkea, jaksan urheilla, koska se on hullun kivaa.
Oon joutunu repeemispisteeseen asti selittämään niin tutuille kuin tuntemattomillekin, että tää on mulle normaalia elämää. Herään aamulla sillä ajatuksella, että haluan olla tänään vähän parempi kuin eilen. Oon valinnut tän ittelleni, koska tiiän että pystyn siihen. Koska haluun pystyä siihen enemmän kuin mitään muuta. Se ei tarkota ettenkö tekis asioita mitä kaikki muutkin. Oon armoton herkkusuu ja tykkään shoppailla. Valvominen yömyöhään ja lempileffojen kattelu on ihanaa. Rakastan muotia varsinkin korkkareita, ne on mun pahin heikkous. Ja syysiltana ei oo mitää parempaa ku käpertyä hyvän kirjan kanssa lämpimään peittoon ja juua teetä. Osaan myös olla "normaali".
Tottakai välillä tekis mieli antaa vaa olla ja mennä kavereiden kanssa juhliin tai ulos tai mennä minne lystää ilman, että mikään sitä estäis. Mä oon kuitenkin päättäny etten aio heittää pois sitä mitä haluan eniten sen takia mitä haluan nyt. Ja koska kaikista suurin ilo on se, kun näkee epäilijöiden ilmeet sillon kun sä lopulta onnistut. Tää on mulle yhtä normaalia, kun sulle siellä ruudun toisella puolella syöminen. Mä elän täysillä urheilun ehdoilla. Elän, hengitän, rakastan sitä. Eikö siitä loppujen lopuksi oo elämässä kyse? Toitotetaan, että pitää löytää asia, joka tekee juuri sut onnelliseks. No mä oon löytäny sen. Mä oon onnellinen.
-jess
